BCB Medicalin vaikuttavuusdata tukee hyvinvointialueen kehitystä

BCB Medical on kliinisen tiedon keräämiseen ja analysointiin erikoistunut ohjelmistotalo, joka tekee tiivistä yhteistyötä Kanta-Hämeen hyvinvointialueen eli Oma Hämeen kanssa. Yhteistyössä Oma Hämeen toimintaa kehitetään digitaalisten palveluratkaisujen ja niiden keräämään dataan perustuvan vaikuttavuusarvioinnin avulla.

Oma Häme toimii sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä pelastustoimessa 11 kunnan alueella. Kunnat jakautuvat Riihimäen, Hämeenlinnan ja Forssan seutuihin. Oma Hämeellä on käytössään BCB Medicalin ratkaisuja, kuten Omavointi-alusta. Se yhdistää BCB Medicalin toteuttamia digitaalisia palveluja, mikä tehostaa hyvinvointialueen toimintaa ja parantaa sen asiakaskokemusta. Asiakkaan näkökulmasta digitaaliset palvelupolut selkeyttävät palvelun eri vaiheita ja helpottavat niiden saatavuutta. Hyvinvointialueen työntekijöiltä menee puolestaan vähemmän aikaa asiakaskyselyjen käsittelyyn ja fyysisiin kohtaamisiin.

– Digipolut kertovat asiakkaalle, mitä tapahtuu seuraavaksi ja kehen tulee ottaa yhteyttä. Niiden kautta asiakas voi myös täyttää lomakkeita tai tietoja sekä keskustella ammattilaisen kanssa turvallisella viestinvälityksellä. Tavoitteena on, että digipolut vähentävät fyysistä asiointia ja kyselyitä, toteaa Oma Hämeen kehittämispäällikkö Hanna Narsakka.

Omavointi-palvelualustan lisäksi yhteistyöhön kuuluu yksittäisiä ratkaisuja, kuten BCB Geneeriset kyselyt -palvelu esitietolomakkeita ja muita kyselyjä varten. Käytössä on yksittäisiä palveluja myös terveydenhuollon perustarpeisiin, kuten PEF-mittaukseen sekä verenpaineen ja veren sokeriarvojen seurantaan.

Tekoäly data-analytiikan työkaluna

BCB Medicalin asiantuntemus data-analytiikassa on yhteistyön varsinaisia kivijalkoja. Oma Hämeen käyttämä digitaalinen palvelukokonaisuus kerää tietoja asiakkaiden digipolkujen vaiheista ja tuloksista. Toiminnan vaikuttavuutta pystytään näiden tietojen pohjalta arvioimaan yksityiskohtaisesti ja täsmällisesti, jolloin kehitykseen tarvittavat toimenpiteet saadaan kohdistettua oikein.

– BCB Medicalin yksi ehdoton vahvuus nimenomaan data-analytiikan alueella on vaikuttavuusperusteisen toiminnan osaaminen ja ymmärrys. Nämä BCB Medicalin ratkaisut tuottavat meille dataa asiakkaan kulkemasta polusta ja hoidon lopputuloksesta. Me pystymme kiinnittämään nämä tiedot osaksi suurempaa tietomallia, ja se auttaa meitä oman toimintamme vaikuttavuuden arvioinnissa, Oma Hämeen tieto- ja vaikuttavuusjohtaja Katja Antikainen kertoo.

Tekoäly on noussut myös data-analytiikassa merkittäväksi työkaluksi. Oma Hämeen ja BCB Medicalin yhteistyössä se on valjastettu avuksi palvelujen tarkempaan kohdistamiseen erilaisille asiakasryhmille. Tekoäly mahdollistaakin asiakassegmentoinnin ennennäkemättömällä tehokkuudella, ja sen käyttöä aiotaan vielä laajentaa.

– Asiakassegmentoinnissakin käsiteltiin kymmeniä miljoonia rivejä dataa, joten sen toteuttaminen perinteisillä menetelmillä olisi ollut hirvittävän haastavaa. Nyt tekoälyalgoritmi tekee meille sen työn noin kahdessa minuutissa. Jatkossa tekoälyä hyödynnetään lisäksi muun muassa erilaisten riskitietojen esille tuomiseen helpommin sekä ammattilaiselle että asiakkaalle itselleen digipolkujen kautta, Antikainen valottaa.

Ennakkoluulotonta innovointia

Oma Hämeen kannalta yhteistyö BCB Medicalin kanssa on sujunut todella hyvin. Narsakka pitää yritystä erittäin vastaanottavaisena uusille ajatuksille. BCB Medicalin ennakkoluuloton lähestymistapa laajentaa Oma Hämeenkin näkökulmaa ja auttaa jalostamaan potentiaalisia ideoita aina käytännön toteutuksiksi asti.

– BCB Medical on kehittämismyönteinen organisaatio. Siellä on paljon tosi hyviä osaajia, jotka saavat heti kiinni siitä, mitä me haluamme. He ovat valmiita innovoimaan ratkaisuja ja tuottamaan sellaisia uusia ideoita, mitä me emme ehkä muuten olisi keksineet. Ja jos meillä on uusia ideoita, he saavat niistä heti kiinni ja pystyvät kehittämään ne tuotteeksi meidän käyttöömme, Narsakka kiittelee.

Työ osapuolten kesken sujuu muutenkin mainiosti. Siitä kertoo Narsakan mukaan myös Oma Hämeen henkilöstöltä saatu palaute. Oma Hämeellä BCB Medicalin asiantuntijat koetaankin käytännössä osaksi omaa työyhteisöä.

– BCB Medicalin kanssa on tosi mukava tehdä töitä. Myös kehitystiimiltämme on tullut tosi positiivista palautetta: asiat otetaan vakavasti ja niitä lähestytään ratkaisukeskeisesti, mutta huomioidaan kuitenkin se asiakkaan näkökulma ja tuotetaan sitten ne ratkaisut helposti, nopeasti ja tällaisen ketterän kehityksen menetelmin. Ensin kokeillaan, ja jos ei toimi, niin sitten muutetaan.

Yhteistyö käynnistyi alun perin BCB Medicalin Oma Hämeelle toimittamasta laaturekisteripalvelusta, ja toimintaa on sittemmin laajennettu ja lähennetty nykyiseen muotoonsa. Antikainen ennakoi kumppanuuden jatkuvan vielä pitkään.

– BCB Medicalin kanssa olemme päässeet tekemään aivan mahtavaa kokonaisuutta. Tämä kokonaisuus tuottaa tietoaltaallemme dataa, ja he ovat mukana tuottamassa sitä tietomallia sekä meidän hyvinvointialueellemme että myös kansalliselle tasolle. Varmaan tässä riittää yhteistä tekemistä vielä pitkäksi aikaa.

Contact Us

This site is protected by reCAPTCHA and the Google
Privacy Policy and Terms of Service apply.

BCB valmistaa kaikki tuotteensa prosessein, jotka vastaavat MDR-vaatimuksiin. Vaatimusten mukaisesti BCB CE merkitsee lääkinnällisiksi laitteiksi ne tuotteet tai tuotteiden osat, jotka käyttötarkoituksensa perusteella voi ja pitää lääkinnälliseksi laitteeksi CE merkitä.